KOKO:n v. 2010 toiminta
Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy:n hallitus käynnisti KOKO:n toiminnan v. 2010 alusta. Toiminta aloitettiin koordinaatiohankkeen Etelä-Pohjanmaan Järvialueen osaamisverkosto sekä metallialan kehittämishankkeen Etelä-Pohjanmaan Järvialueen Metalliverkko käynnistämisellä. JPYP hallinnoi näitä hankkeita itse. Huhtikuussa käynnistettiin Vetovoimaa Järvialueelle hanke, joka keskittyy aluemarkkinointiin ja matkailun kehittämiseen.
Koordinaatiohanke keskittyy ohjelman hallinnointiin ja koordinointiin sekä tulevien vuosien toiminnan suunnitteluun. Lisätietoja KOKO:sta ja koordinaatiohankkeesta antavat ohjelmakoordinaattori Virpi Palomäki ja yrityspalvelupäällikkö Jouko Etula.
Metalliverkkohankkeen tavoitteena alumiini- ja metalliteollisuuden osaamiskeskittymien vahvistaminen. Esiselvitystyyppisesti selvitetään yhteiseen näkyvyyteen, tiedonkulun ja logistiikan parantamiseen sekä uusien yritysten ja markkinoiden mahdollisuuksien selvittämiseen liittyviä asioita. Hankkeen lopulla tehdään jatkosuunnitelmia esiin nousseiden tarpeiden mukaisiin toimenpiteisiin. Metalliverkkohankkeesta lisätietoja saa kehittämispäällikkö Juha Lehtinevalta. Hanke on päättynyt 31.1.2011.
Vetovoimaa Järvialueelle hanke on Järviseudun ammatti-instituutin hallinnoima ja siinä toimii projektipäällikkönä Anne-Mari Mansikka-aho. Hankkeen tavoitteena on aluemarkkinoinnin, sähköisen liiketoiminnan ja kaupankäynnin kehittäminen, uusien matkailurakenteiden ja kohteiden mahdollisuuksien selvittäminen sekä uusien esiin nousevien jatkosuunnitelmien eteenpäin vienti. Anne-Marin tavoittaa s-postilla anne-mari.mansikka-aho@jamin.fi, p. 040-5219 727, os. Hoiskontie 25, 62900 Alajärvi. Hanke on päättynyt 31.3.2011.