Isyysasiat
Avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen isyys voidaan vahvistaa isyyden tunnustamisella tai oikeusteitse, jolloin oikeus päättää lapsen isyyden vahvistamisesta. Kun lapsi on syntynyt, mies voi tunnustaa isyytensä lastenvalvojan luona. Isyyden selvittämisestä ja tunnustamisen vastaanottamisesta huolehtii lapsen äidin kotikunnan lastenvalvoja. Äidille varataan tilaisuus tulla kuulluksi tunnustamisen johdosta. Isyysasioiden perustana on isyyslaki, jolla säädetään lapsen oikeudellisesta asemasta isäänsä nähden. Isyyslain tavoitteena on lapsen oikeus biologiseen isään.
isyyden tunnustamisasiakirjat lähetetään maistraattiin vahvistettavaksi. Kun tunnustaminen on vahvistettu,syntyy lapsen ja isyyden tunnustaneen miehen sekä tämän sukulaisten välille oikeudellisesti pätevä sukulaisuussuhde. Lapsella on sen perusteella oikeus saada elatusta myös isältään. Lapselle tulee myös oikeus periä isänsä ja isänpuoleiset sukulaisensa. Lapsi saa oikeuden tavata isäänsä ja lapselle voidaan valita isän sukunimi isyyden vahvistamisen jälkeen. Lapsen huoltajaksi jää äiti.
Mikäli molemmat vanhemmat haluavat olla huoltajia, eli yhdessä päättää virallisesti lapsen asioista, he voivat tehdä yhteishuoltosopimuksen, jonka lastenvalvoja vahvistaa. Äidin on syytä ottaa yhteyttä lastenvalvojaan heti lapsen syntymän jälkeen. Isyyden selvittäminen voidaan aloittaa jo raskauden aikana. Tarvittaessa voidaan sopia DNA-tutkimuksen tekemisestä.
Mikäli lapsen äiti ei halua selvittää isyyttä, hänen tulee käydä lastenvalvojan luona allekirjoittamassa paperi, jolla hän kieltäytyy asiasta. Lastenvalvoja hoitaa lapsen oikeudellisen aseman turvaamisen, kuten isyydentunnustamiseen liittyvät asiat Järvi-Pohjanmaan kuntien alueella keskitetysti Soinin terveysasemalla.
Yhteystiedot
Lastenvalvoja
Kyllikki Laukkola
Ähtärintie 6
63800 Soini
puh. (06) 2412 2525